Musikaalit

HULLU PRINSSI - 
tarina siitä miten haarukka tuli Suomeen.
Lukuvuoden 2018-2019 musikaali pidettiin ensimmäistä kertaa koulun ulkopuolella Kangasala-talossa. 
Musikaali oli suuri menestys. Kahdeksan loppuunmyytyä esitystä ja yksi lisäesitys kysynnän vuoksi. Musikaalista voit lukea lisää sen omilta nettisivuilta hulluprinssi.com






NAHKATAKKINEN TYTTÖ 2016.

2016 jouluna Kangasalan lukio esittää musikaalin Nahkatakkinen tyttö. Käsikirjoitus on Hanna Suutelan, Matti Suomelan ja Kari Jagtin käsialaa. 



Traileri!!




Täällä voit seurata projektin etenemistä!




Heippa!
Viime perjantaina (9.12.) olikin meillä musikaaliin osallistuvilla vähän tavallisesta poikkeava koulupäivä. Oli aika todelliselle tehotreenille ja viimeistelylle, eli tietysti yökoululle. Jo aamulla osa meistä valui koululle kainaloissaan patjat sekä tyynyt, osa raahasi majoitustavaransa paikanpäälle vasta myöhemmin. Porukkamme alkoi olla kokonaisuudessaan koossa koulupäivän jälkeen neljän aikoihin, ja harjoittelu saattoi alkaa. 
Jokainen lähti touhuamaan oman työryhmänsä tehtäviä. Puvustajat ompelivat mm. tanssijoiden asusteita, maskeeraajat testasivat jokaiselle lavalla olijalle meikit kuntoon, lavastajat maalailivat viimeisetkin yksityiskohdat valmiiksi, Panu sekä valonaisemme Irene takasivat ääni- ja valopuolen toimimisen jne. Kaikki oli hyvällä meiningillä  koko illan (ja yön..) mikä näkyikin myös lavalla! 
Lopettelimme varsinaiset lavaharjoitukset yhdentoista maissa illalla, jonka jälkeen todellinen huvi vasta alkoikin.. Jokainen etsi itselleen sopivan koulun kolkan missä nukkua, parhaat tiettysti vietiin päältä ensimmäisinä. Loppuiltaamme kuului mm. sivistävästi Kahootin pelailua, makuupussirallia koulun ympäri, sekä kaikenlaista muuta mukavaa.. Kyllähän jotkut viisaat käyttivät ajan oikeastikin hyödyksi mm. repliikkejä lukemalla tai stemmoja harjoitellen. Ainiin ja kaikista fiksuimmat saattoivat jopa nukkuakin.
Hyvin levätyn yön jälkeen harjoitukset jatkuivat aamulla kymmenen aikoihin. Edellisyön vaihtelevan unimenestyksen ansioksi keskittyminen oli ehkä paikoitellen itse kullakin hakusessa, mutta aamupäivä jaksettiin silti ihan mallikkaasti loppuun saakka. Yhden läpimenon jälkeen alkoikin paikkojen siistiminen, joka sujui kaikkien onneksi suhteellisen ripeästi ja kivuttomasti. Näin on jälleen yksi yökoulu Kangasalan lukion musikaalihistoriassa saatettu päätökseensä, luultavasti vähintään yhtä menestyksekkäästi kuin edeltäjänsäkin. Toki huolimatta perjantain hyvästä treenitahdista, ei viimeiselläkään viikolla ole aikaa vaihtaa vapaalle. Tällä hetkellä ensi-iltaan on siis vielä aikaa X päivää, jännitys kasvaa hetki hetkeltä mutta viimeisetkin kokonaisuuden palaset alkavat loksahdella paikoilleen. 
Ole siis ehdottomasti paikalla ensi viikonloppuna kuuntelemassa mielettömiä sovituksia Dingon klassikkobiiseistä, sekä seuraamassa miten 80-luku ja nykyaika on sulautettu yhteen tässä yllätyksiä täynnä olevassa musikaalissa. Jos et ole vielä lipun onnellinen omistaja, saat ostettua sen kätevästi alla olevasta linkistä. Tätä et halua missata!!
Annika Saksala ja Iris Vesamäki







10.11.2016








Heissan!


Aika päivittää musikaalimme edistymistä. Harjoitusviikkoja on nyt takana jo useampia, ja tekeminen vain paranee paranemistaan. Laulujen, roolien ja käsikirjoituksen hallitsemisen myötä musikaali alkaa pikkuhiljaa jo oikeasti näyttää musikaalilta. Ohjaaja Pirittan mukaan näyttelijöiden seuraava haaste on oppia vuorosanansa kokonaan ulkomuistista jotta niihin voi todella eläytyä. Tästä eteenpäin harjoituksien tahti kiristyy eikä suuremmille lomille enää ole aikaa. Vaikka aikataulusta hieman jäljessä ollaankin, niin sitoutunut ja ahkera työ varmasti palkitsee niin itse näyttelijät sekä muun taustajoukon kuin tietysti yleisönkin joulukuun lopussa. Vahvasti tätä mieltä on ainakin itse musikaalin Dingo, Samuli Miettinen, joka uskoo porukan suoriutuvan urakasta kunnialla ja nauttii roolistaan ollessaan omin sanoin ” Mr. big boss” sekä pitää ”wingmaneistaan”! ;-)


Tanssijat ovat myös aloittaneet koreografioiden suunnittelemisen ja ovat jo ottaneet osaa yhteisiin kokoontumisiin. Tanssijaporukka koostuu kymmenestä tytöstä jotka ovat vastuussa joka musikaalin tanssillisen osuuden tulkinnasta. Apua saadaan myös ammattikoreografilta.


Musikaalihan ei olisi mitään ilman musiikkia, eli myös bändi on täydessä touhussa. Ohjaajan, Panun, sanoin sillä osa-alueella hommat hoituu fantastisesti! Dingon biisit ovat itsessään melko helppoja mutta sovitukset tekevät niihin omat haasteensa joka ei tosin taidokasta bändiä hidasta. Treenausta yhdessa koko muusikkojoukon voimin kertyy viikossa kolmisen kertaa, mutta ahkerat (tai ainakin ahkerimmat) hiovat kappaleita vielä kotosallakin.


Toinen musiikista vastaava opettaja Aimo tulee erittäin iloseksi kun väki tulee treeneihin, pistää parastaan ja riemun ja onnistumisen tunteet palkitsevat päivän päätteeksi. 




Ensikertaan..




-Annika Saksala ja Iris Vesamäki



















01.09.2016
Koulumme musikaaliprojekti on nyt virallisesti potkaistu käyntiin harjoitustenkin osalta. Näyttelijäporukka on kokoontunut kahdesti, ja omia rooleja sekä kohtauksia lähdetty pikkuhiljaa hiomaan hyvällä yhteishengellä ja fiiliksellä. Myös bändin ensimmäiset treenit ovat jo taputeltu. Näyttelijöiden saralla projekti etenee keskiviikkoisten harjoitusten parissa, kun taas bändin harjoittelu alkaa toden teolla toisessa jaksossa.
                
Haastattelimme viime keskiviikkona ensimmäisten ”oikeiden” harjoitusten lomassa ohjaaja Piritta Vartolaa, sekä keskeisessä roolissa näyttelevää Erik Aholaa. 
               
 Piritta kehui nuorten hyviä ideoita, ja uskoo että ensimmäisten treenien hieman sekavasta tunnelmasta huolimatta projekti lähtee rullaamaan odotetulla tavalla. Tavoitteiksi hän luetteli toiveen luoda hieno musikaali joka ilahduttaa, kohahduttaa ja herättää monenlaisia tunteita yleisössä. Koska kyseessä on kouluprojekti, niin tärkeää on että nuoret löytävät varmuutta itseensä ja kokeilevat uusia asioita. Myös Piritta itse uskoi myös oppivansa paljon tulevien kuukausien aikana. Nuoret näyttelijät vaikuttivat ohjaajan mielestä kiinnostavilta tyypeiltä, ja casting-valinnat olivatkin erittäin hankalia. Kuitenkin saatiin kasaan rooleihin juuri sopiva porukka, jonka sitten joulukuussa lavalla näemmekin.
                
Toinen haastattelemamme, Erik, lähtee myös todella hyvin mielin kohti projektia ja odottaa innolla mitä se tuo tullessaan. Hän näyttelee yhtä päärooleista mielellään, mutta vuorosanojen oppimisen kanssa on vielä hieman työstettävää.. Jännitettävää ei näin alkuvaiheessa ollut vielä muuta kuin jo mainitut vuorosanat ja kokonaisuuden muodostuminen. Muuta lisättävää Erikillä ei ollut, kuin että ”kannattaa tulla kattoon!”. 
                
Ohessa vielä muutama kuva harjoituksista sekä haastatelluista. Palaillaan taas musikaalikuulumisten parissa kun homma etenee! J

-Annika Saksala ja Iris Vesamäki









AIKAISEMMAT MUSIKAALIPROJEKTIT:




Mediakurssilaisten suuren suosion saanut Abba-musikaali oli monen tahon voimannäyte viime lukuvuonna. Abba-musikaalin oma blogisivu




Tämän lukuvuoden musikaalia valmistellaan jo täydellä teholla.





Vuoden 2014- musikaali oli Grease, eli tuttavallisemmin Greasy. Kuvia ja tekstiä luvassa!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti